Tausta ja suku

Abraham Achrenius (1706-1769) oli tärkein niistä papeista, joiden johdossa Länsi-Suomen kansanherätys muuttui kirkolliseksi ja raitishenkiseksi herätysliikkeeksi.

Achreniuksen isä oli pappina Somerniemellä. Isän päivittäinen hurskaus kotona painui lähtemättömästi pojan mieleen: "Jumalaa on rukoiltava paljailla polvilla".

      Opiskelu ja tutustuminen kartanopietismiin

Ison vihan jälkeisen ajan vaikeuksista huolimatta Achrenius lähti Turkuun opiskelemaan teologiaa (=jumaluusoppia), vaikka häntä kiinnostikin enemmän kirjallisuus ja runouden harrastus. Varojen puutteessa hän vietti välillä pari vuotta kotiopettajana Pyhtäällä eversti Gustaf Creutzin perheessä. Siellä Achrenius tutustui kartanopietismiin. Kreivin perheen koruttoman hurskas elämä vaikutti Achreniukseen.

      Sielunhätä

Achreniuksessa alkoi herätä omakohtainen sielunhätä. Hän ei saanut rauhaa, vaikka koetti kuvitella, että synnit johtuivat vain heikkoudesta ja että hän saisi ne sen vuoksi ilman muuta anteeksi. Kun hän jouluaamuna piti saarnan Haminan kaupungin kirkossa, hän joutui entistä vakavammin tutkimaan itseään ja elämäntapojaan. Turhaan hän haki lievitystä vieraskutsuista tai keskusteluista pappien kanssa. Kyläilyltä palatessa hänet pakkastaivaan alla pysähdytti pelottava ajatus: 'Entä jos Jumala tulee tänä yönä - minne minä silloin joudun?'.

      Achreniuksen hengellinen herääminen

Vuoden viimeisen päivän iltana hän vapautui hädästään. Perheessä pitämänsä iltahartauden lopuksi hän oli lukemassa virrensäkeistöä:

"Oi Jumalan Karitsa rakas Jeesus,
elämässä ja kuolemassa olen sinun."

"Tullessani näihin sanoihin aukeni suljettu sydämeni niin äkkiä, että saatoin lausua nuo sanat niin sydämellisellä luottamuksella ja uskalluksella, etten uskonut Jumalan voivan Jeesuksen rakkaudessa koskaan hyljätä minua antamastaan lapsenasemasta, vaan että minä kaikesta surustani ja surkeudestani huolimatta olisin Jeesuksen oma elämässä ja kuolemassa."

Achreniuksen valtasi ennen kokematon ilo, niin ettei hän liikutukseltaan voinut lukea virttä loppuun. Jumala, joka äsken oli ollut hänelle pelottava tuomari, olikin nyt hänen armahtava Isänsä.

Achrenius joutui kuitenkin kokemaan, ettei vain armoon tuleminen riitä. Yhtä tärkeää, vaikka paljon vaikeampaa, on armossa pysyminen. Kun hän lukujaan jatkaakseen palasi Turkuun, olivat siellä vastassa entiset harrastukset, jotka vetivät hänen mieltään maailmaan. Vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin, kun Achrenius oli Keski-Pohjanmaalla Ähtävän kappalaisena, hän joutui entistä rajumpaan hengelliseen murrokseen.

      Achrenius tiukkana pappina Ähtävällä

Seurakuntansa elvyttämiseksi Achrenius oli aloittanut Ähtävällä mm. rippikoulun pidon, joka siihen aikaan ei vielä ollut pakollinen. Hänen ympärilleen oli syntynyt pieni halullisten sielujen ystäväpiiri, mutta suurin osa seurakuntaa eli yhä paheissaan.

Ennen pitkää alkoi Ähtävällekin levinnyt separatismi vetää puoleensa Achreniuksen heränneitä ystäviä ja myös nuorta kappalaista itseään. Häntä murehdutti separatistien arvosteluhenki ja sakramenttien halveksunta, mutta toisaalta hän ei voinut olla vertaamatta heidän uskonintoaan ja veljesrakkauttaan oman kirkkoväkensä kuolleeseen tilaan.

Kirkkokuria tiukentamalla Achrenius yritti karsia seurakunnastaan arvotonta ainesta. Niinpä hän kielsi Herran ehtoollisen sellaisilta julkisyntisiltä, jotka eivät osoittaneet parannuksen aikeita. Mutta tämä aiheutti vain katkeruutta ja Achreniukselle itselleen nuhteita tuomiokapitulin taholta.

      Achreniuksen vaikeudet ja hurmos

Vaikeuksien keskellä Achrenius lopulta päätyi sellaiseen näkemykseen, että yltiöpietistien lahkoon liittyminen oli ainoa tie pelastukseen. Perhesurut olivat myös järkyttämässä hänen mielensa tasapainoa.

Helluntaina 1740 Achrenius sisäisten taistelujen väsyttämänä joutui tilaan, jossa hän ei enää voinut hallita tapahtumien kulkua. Valmiiksi suunnitellun saarnan häipyessä hänen tajunnastaan hän hurmostilassa huusi saarnatuolista: "Herra Jeesus, säikähdytä jumalattomien sydämet!" Kauhun valtaamana seurakunta työntyi kirkosta ulos, ja kohta kiiti myös pappi "ikään kuin ankaran tuulenviiman kantamana" sanankuulijoidensa ohi kauemmas kirkonmäelle. Hurmostilan vaimetessa hän kysyi tapahtunutta harkiten: Herra Jeesus, miksi teit minulle tämän? Hän sai sisäisen, selvän vastauksen: Sinut on pantu ajan merkiksi.

      Ero kirkosta ja pappisvirastaan

Achrenius sanoutui irti kirkosta ja erosi pappisvirastaan. Virkaeronsa jälkeen Achrenius muutti perheineen muutamaksi vuodeksi Ruotsiin. Siellä hän joutui läheltä seuraamaan separatistien eripuraisuutta ja valtataisteluja. Hän tutustui myös herrnhutilaisiin, jotka kirjoittivat eräässä kirjeessään:

"Muuan pappi Pohjanmaalta Suomesta, nimeltä Achrenius, joka pari vuotta sitten on jättänyt virkansa, on nyt täällä ja pitää asuntoa meidan luonamme. Näyttää siltä kuin hän joutuisi Karitsan saaliiksi. Hänellä on suuri halu saarnata evankeliumia ja hän on sen vuoksi pyytänyt saada virkansa takaisin."

Näin oli herrnhutilaisliike auttamassa Achreniusta takaisin sisäiseen tasapainoon. Achreniuksesta ei tullut koskaan herrnhutilaista, mutta evankeliumin valossa hänelle kirkastui jälleen kirkon saarnan ja opetustyön merkitys: ilman sitä ihminen joutuu tuuliajolle ja lankeaa hengelliseen ylpeyteen.

      Paluu papiksi Suomeen

Saatuaan takaisin pappisviran ja palattuaan kotimaahan Achrenius toimi mm. Turun linnassa vankilasaarnaajana. Turussa elettiin vilkasta hengellisten kiistojen aikaa separatistien ja herrnhutilaisten ollessa vastakkain. Achrenius ei tuntenut omakseen kumpaakaan ryhmää, vaan odotti rukoillen sellaista liikettä, jossa kirkollisuus ja herätys yhtyisivät ja jossa Jumalan sanalle annettaisiin oikeus kaikessa.

Raamattua lukiessaan Achrenius sovitti omaan aikaansa profeetta Sakarjan ennustuksen neljistä rattaista, jotka lähtivät liikkeelle kukin eriväristen hevosten vetäminä vaskivuorten välistä. Ensimmäinen valjakko, jonka hevoset olivat punaruskeat, kuvasi pietistejä ja heidän uudestisyntymisen tuskaansa. Toisen valjakon mustat hevoset olivat kuin separatistit, jotka jyrkällä tuomiohengellään pimittivät armontaivaan. Kolmannen valjakon valkeat hevoset tarkoittivat herrnhutilaisia, jotka julistivat armon lempeätä sanomaa, mutta olivat "kivutta syntyneitä Jumalan lapsia". Vihdoin tuli neljäs valjakko, jonka hevoset olivat väkeviä ja kirjavatäpläisiä. Siinä Achrenius näki lupauksen tulevasta liikkeestä, jossa kaikuisi sekä tuomion että armon julistus ja jossa kaikki kristityt saisivat kokea avaraa veljesyhteyttä Jumalan sanan ja sakramenttien hoitaessa heitä.

      Achrenius Nousiaisten kirkkoherraksi

Vuonna 1753 Achrenius pääsi Nousiaisten kirkkoherraksi. Hän toimi tässä virassa kuolemaansa saakka. Nousiaisissakin hän joutui taistelemaan tapakristillisyyttä ja sen varjossa rehottavia syntejä vastaan. Saarnat eivät riittäneet, vaan tarvittiin myös henkilökohtaista sielunhoitoa ja kirkkokuria. Ensimmäiseksi Achrenius laati luettelon kaikista julkisyntisistä ja kehotti heitä saapumaan pappilaan puhuteltaviksi. Nyt hän osasi jo toimia taitavasti ja kärsivällisesti ja sai työlleen myös tuomiokapitulin hyväksymisen.

      Kalannin herätys alkaa

Kun sitten levisi tieto Kalannin herätyksistä, Achrenius vaistosi suuren odotuksensa täyttyneen; nämä ihmiset olivat hädassä omien syntiensä tähden eivätkä taistelleet kirkkoa vastaan. Achreniuksesta, jolla oli kokemuksia varhaisemman herännäisyyden kaikista suuntauksista, tuli pian uuden herätyksen keskushenkilö. Eri tahoilta Lounais-Suomea rukoilevaiset vaelsivat hänen luokseen sielunhoitoa saamaan. Myös heränneihin pappeihin hän piti yhteyttä lähettämällä heille kiertokirjeinä toimittamaansa teologista sanomalehteä.