Rukoilevaisuus
|

Polvirukous
|
Rukoilevaisuus syntyi Kalannin Liisa Erkintyttären aloittamasta
herätyksestä. Kuten nimikin sanoo, rukous, erityisesti polvirukous,
on tunnusomaista tälle herätysliikkeelle. Sekä kotona että seuroissa rukoillaan paljon.
Rukoukseen voi liittyä myös polviltaan laulettu virren säkeistö.
Rukoilevaiset käyttävät yhä vanhaa Raamattua ja virsikirjaa. Heillä on käytössä
- vuoden 1776 Kirkkoraamattu eli Biblia,
- vuoden 1701 virsikirja sekä
- Siionin virret ja Halullisten sielujen hengelliset laulut -laulukokoelma.
Nykyään rukoilevaisuutta on lähinnä Länsi-Suomessa Euran ympäristössä.
Rukoilevaisuus on pienin Suomen herätysliikkeistä.
Länsi-Suomen rukoilevaisuuden tärkeitä perushahmoja 1700-luvun lopussa olivat kirkkoherra
Abraham Achrenius ja hänen poikansa kirkkoherra Antti Achrenius. He ohjasivat viisaasti Liisa
Erkintyttärestä alkanutta herätystä.
Itä-Suomen rukoilevaisuuden johtaja 1800-luvulla oli pastori Henrik Renqvist.
Aktiivinen kartta 1700- ja 1800-luvun herätysliikkeistä.

Abraham
Achreniuksen "Sionin Juhla-Wirsien" etusivu.

Henrik
Renqvist, Itä-Suomen rukoilevaisuuden johtaja 1800-luvulla.
Nykyään Itä-Suomen rukoilevaisuus on hävinnyt.
Se on sulautunut muuhun luterilaiseen kristillisyyteen.

Henrik
Renqvistin kirjan "Wiinan kauhistus" etusivu.
Kaikenlainen juopumus ja siihen liittyvät teot nähdään rukoilevaisuudessa
jyrkästi Jumalan sanan vastaisina.
TEHTÄVÄT
A. Kysymykset tältä sivulta:
- Millainen rukous on tyypillistä rukoilevaisuudelle?
- Kuinka vanhaa Raamattua ja virsikirjaa rukoilevaisuus yhä käyttää?
- Pohdi, miksi rukoilevaisuus yhä käyttää vanhaa Raamattua ja virsikirjaa.
- Minkä niminen on rukoilevaisuuden laulukirja?
- Ketkä olivat rukoilevaisuuden johtohahmoja 1700-luvulla?
- Kuka oli rukoilevaisuuden johtohahmo 1800-luvulla?
- Millä alueilla rukoilevaisuus on vaikuttanut voimakkaimmin?
- Miksi Itä-Suomen rukoilevaisuus on hävinnyt?
- Millainen on rukoilevaisuuden suhde alkoholiin?
B. Abraham
Achrenius. Elämäkerta, toiminta ja tehtävät.
C. Henrik
Renqvist. Elämäkerta, toiminta ja tehtävät.
D. Elina,
rukoilevainen nuori aikuinen, kertoo. Teksti ja tehtävät.
E.
Tarkasta tietosi: Helppo tietotesti. Monivalintakysymyksiä.
F.
Tarkasta tietosi: Melko vaikea tietotesti. 20 kysymystä.
LINKIT ULKOPUOLELLE
Rukoilevaisuus
- Länsi-Suomen rukoilevaisten yhdistys Ry
Rukoilevaisuus
- Ev.lut. kirkon Aamenestä öylättiin -sanaston perustiedot
TAKAISIN HERÄTYSLIIKKEET-SIVULLE
_________________________
Liisa Erkintytär Kalannista
luki paimenessa ollessaan Thomas Dentin kirjaa "Totisen
kääntymisen harjoitus". Hän pelästyi omaa syntisyyttään ja kertoi kylässä lukemastaan. Hätä
sielujen kohtaloista valtasi kylän. Raavaat miehetkin itkivät omaa tilaansa. Herätys levisi lähiseudulle.
Euran kirkkoherra Juhana Laihiander on kirjoittanut muistikirjaansa kesäkuun 6. päivan kohdalle
1758 eloisan kuvauksen siitä, miten hän ensimmäistä kertaa kohtasi heränneet:
"Oli tiistai. Istuin parin ystäväni kanssa aterialla ja katsahdettuani ulos ikkunasta havaitsin
joukon ihmisiä lähestyvan pappilaa. Tuskin olin astunut ulos eteisestä käydakseni heitä
vastaan, kun tämä joukko, luvultaan kolmetoista, ympäröi minut. Toiset syleilivät minua,
toiset lankesivat polvilleen, osa seisoi kädet kohti taivasta kohotettuina. Kaikki
huokailivat äänekkäästi ja pyysivat papiltaan apua ja neuvoja. Säikähdin ensin luullen
hullujen minut piirittäneen. Mutta sitten muistin muutamaa päivaa aikaisemmin kuulleeni
kerrottavan jostain ihmeellisestä liikkeestä ja herätyksesta lähipitäjissa ja silloin
päättelin näidenkin ihmisten tulleen Herran käden kautta heratykseen."
Herätystä alkoivat johtaa viisaasti ja rauhallisesti Nousiaisten kirkkoherra Abraham
Achrenius ja hänen poikansa Antti Achrenius sekä maallikot Matti Pukanhaava
Kankaanpäästä ja Matti Paavola Nakkilasta.
" Rukous on taivaan avain, sen on
uskovaiset havainn´ "
Halullisten sielujen hengellisten laulujen
virsi 103 (Achrenius)
Itä-Suomen rukoilevaisuus on hävinnyt,
koska sen pääkannattaja-alueet (esim. Sortavalan ympäristö) jäivät toisen maailmansodan jälkeen
Neuvostoliitolle luovutettuun Karjalaan.
Sortavalan ympäristön ihmiset siirrettiin evakkoina vuonna 1944 Jyväskylän seudulle. Siellä
pidettiin Itä-Suomen rukoilevaisuuden seuroja vielä 1960-luvulla, mutta sitten Itä-Suomen
rukoilevaisuus sulautui sielläkin yleiseen kirkkokristillisyyteen.
TAKAISIN HERÄTYSLIIKKEET-SIVULLE
|