Saamelaiset

 

Lappia, Lapponian aluetta, on Ruotsin lisäksi myös Suomen ja Norjan alueella. Lappi on saamelaisten perinteistä aluetta. Saamelaisten paimentolaiselämäntapa perustui vaeltamiseen porojen laiduntamisen mukana. Vuodenaikojen vaihtelut ovat suuria. Sanotaankin, että Lapissa on kahdeksan vuodenaikaa. Porot vaeltavat eri laitumille kesäaikana.


Saamelaisia muutaman vuosikymmenen takaa.

Saamelaisia muutaman vuosikymmenen takaa.


Saamelaisten muinaisuskossa olivat keskeisessä asemassa noidat eli shamaanit. He pitivät yllä yhteyttä tuonpuoleiseen ja paransivat sairaita loitsuilla ja erilaisilla apuvälineillä. Shamaanit käyttivät noitarumpua, karhunkynttä, päivännäkemätöntä jne.


Noitarumpu

Noitarumpu - noidan apuväline tuonpuoleiseen.


Noidat lankesivat loveen (menivät horrostilaan) rummuttamalla noitarumpua ja matkasivat näkymättömään maailmaan kysymään apua hengiltä.

Eskimoiden usko shamaaneihin on ollut samanlainen kuin saamelaisilla.


TAKAISIN VARHAISKANTAISTEN USKONTOJEN PYHÄT PAIKAT -SIVULLE