|
Ville-Matti, MAP-kirkon jäsen, kertoo
Tausta Olen syntynyt Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkoon kuuluvaan perheeseen (22-vuotta sitten). Opin pienestä pitäen käymään kirkossa joka sunnuntai ja elämään evankeliumin periaatteiden mukaan. Se ei ole aina ollut helppoa, eikä kaikki ole ollut itsestään selvää, vaikka olenkin kuulunut mormonikirkkoon koko ikäni. Mutta kirkossa opetetaan, että taivaallinen Isämme antaa viisautta sitä etsiville (Jaak. 1:5). Kun vartuin vanhemmaksi, aloin tutkia ja pohtia monia asioita, joita olin kirkossa kuullut. Päätin rukoilla saadakseni itse tietää niistä totuuden. Ja aivan kuten Herra on luvannut vastata rukouksiin, minäkin sain vastauksia niihin kysymyksiin, joita mielessäni oli. Elämäntavat Yleensä ystäväni seurakunnan ulkopuolella tiesivät, että kuulun mormonikirkkoon. Mormonit eivät käytä alkoholia, huumeita, kahvia, teetä tai tupakkaa. Emme vietä aikaa kapakoissa, mutta elokuvissa ja diskossa voimme käydä. Lähetystyöhön Minulla oli lapsuudesta asti mahdollisuus nähdä usein lähetyssaarnaajia, tutustua heihin ja myöhemmin työskennellä heidän kanssaan. Ihailin heitä ja halusin tulla samanlaisiksi kuin he. Päätin jo pikkupoikana, että lähtisin lähetystyöhön. Siihen tuli mahdollisuus, kun olin suorittanut asepalveluksen ja täyttänyt yhdeksäntoista. Sain kutsun lähetystyöhön Kreikkaan. Ennen lähetyskentälle lähtöä ohjelmaan kuului parin kuukauden kielenopiskelu kirkon omistamassa lähetyssaarnaajien kielikoulussa Utahissa Yhdysvalloissa. Kielen oppimisen lisäksi sain sinä aikana hyviä ystäviä ja hengellistä ohjausta kahden vuoden kokoaikaiseen lähetystyöhön, jossa tästä kaikesta oli paljon apua. Olin kiitollinen myös siitä, mitä olin vuosien varrella oppinut evankeliumista kotona sekä seurakuntani pyhäkoulussa ja nuorten uskontoseminaarissa. Lähetystyö Kreikassa Lähetystyö Kreikassa oli todella suurenmoista aikaa. Opitulla kielitaidolla pääsi alkuun, ja kun vain yritti puhua, oppi aina lisää. Tapasimme ihania ja mielenkiintoisia ihmisiä, ja saimme opettaa evankeliumia muutaman kerran viikossa. Ortodoksinen kirkko on vahva Kreikassa ja ihmiset ovat kunnioitettavan vahvoja omassa uskossaan. Evankeliumin opettamisen lisäksi meillä oli eräitä palveluprojekteja, joissa opimme käytännön asioita. Yksi sellainen oli vapaaehtoistyö kodittomien aasien hoitokodissa, jossa autoimme eläinten hoitamisessa. Toisessa palveluprojektissa toimitimme torilta lahjoituksina saatuja elintarvikkeita erääseen munkkiluostariin, jossa valmistettiin aterioita paikkakunnan köyhille. Olen kiitollinen siitä, että sain tälläkin tavoin palvella Herraa. Opiskelu ja suunnitelmat Lähetystyövuosien aikana aloin arvostaa opiskelua, ja kotiin tultuani menin ilomielin takaisin koulunpenkille. Lukion jälkeen aion pyrkiä poliisiopistoon. Haluan myös löytää hyvän vaimon, jonka kanssa voin solmia temppeliavioliiton. Tiedän, että taivaallinen. Isä rakastaa paljon meitä lapsiaan ja että Hän antoi meille Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksemme, niin että saisimme osaksemme sen ilon ja rakkauden, jonka Hän tullessaan toi maailmaan. Tehtävät
|