Firenzen historiallinen keskusta
Firenzen historiallinen keskusta
Italia
Firenze on vanha kaupunki - asutusta alueella oli jo etruskiajalla. Nykyinen
Firenze rakennettiin mahtavan Medici-suvun hallitessa
1400-1500 -luvuilla.
Kaupungin tunnettuja rakennustaiteen mestariteoksia ovat tuomiokirkko
Santa Maria del Fiore, Uffizin ja Pittin palatsit sekä Ponte
Vecchion silta.
Vihreämarmorisen tuomiokirkon rakentaminen alkoi 1296, mutta kirkko
valmistui lopulta vasta 1800-luvulla. Tuomiokirkon maamerkkinä on
erillinen 81,5 metriä korkea kellotorni. Kirkon museossa on
Michelangelon keskeneräiseksi jäänyt Pieta-veistos (toinen versio on
Vatikaanin Pietarinkirkossa). Kirkon upea punatiilinen kupoli
näkyy kauas kaupungilla. Kupoli valmistui vuonna 1434 ja sen halkaisija
on peräti 43 metriä.
Uffizin palatsissa on italialaisen ja eurooppalaisen maalaustaiteen
kokoelma. Palatsi rakennettiin 1560 hallituksen virastorakennukseksi.
Ponte Vecchion silta oli pitkään Firenzen ainoa silta, silta valmistui
jo 1345. Sillalla on pieniä myymälöitä, ja myymälöiden yläpuolella
kulkee salainen käytävä, joka oli vain Medicien suvun käytössä -
käytävää pitkin he pääsivät ylittämään sillan joutumatta kosketuksiin tavallisen
kansan kanssa. Silta säästyi toisessa maailmansodassa, vaikka kaupungin
muita siltoja tuhottiin tarkoituksellisesti.
LINKIT ULKOPUOLELLE
Lisätietoa:
Firenzen kaupungin nettisivu - in English.
Firenzen museot - in English.
TAKAISIN MAAILMANPERINTÖKOHTEITA
KESKI- JA ITÄ-EUROOPASSA -SIVULLE