Riian historiallinen keskusta
Latvian pääkaupunki Riika sijaitsee Riianlahteen laskevan Väinäjoen rannalla. Riian perustamisvuotena pidetään vuotta 1201, jolloin piispa Albert valitsi sen hiippakuntansa keskukseksi. Saksalaiset kauppiaat ja käsityöläiset asettuivat Riikaan, joka kehittyi nopeasti. Kaupunki oli 1300-luvulla käsityön keskus ja tärkeä hansakaupunki. Hansa hallitsi keskiajalla Itämeren kauppaa. Muita Itämeren tärkeitä hansakaupunkeja olivat Lyypekki Saksassa, Visby Ruotsissa ja Tallinna Virossa. Riikaa on pidetty yhtenä Euroopan kauneimmista kaupungeista. Sitä on usein kutsuttu "pikku Pariisiksi". Riian historiallinen keskusta on nykyään entisöity vanhaan kauneuteensa. Toisessa maailmansodassa kaupunki nimittäin kärsi suuria tuhoja.
Riian kuuluisa mustapääveljeskunnan talo. Mustapääveljeskunnan talo sijaitsee keskeisellä paikalla - kaupunkineuvoston aukiolla. Mustapääveljet olivat kaupungissa asuvia naimattomia ulkomaalaisia kauppiaita. Mustapääveljiä oli useissa keskiaikaisissa Baltian kaupungeissa. Veljestön suojeluspyhimyksiä olivat pyhä Yrjö ja pyhä Mauritius. Veljestön vaakunassa on pyhän Mauritiuksen pää. Koska hän oli ihonväriltään musta, sai koko veljestö siitä nimensä. Mustapääveljeskunnan talo on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1334. Talo tuhoutui toisen maailmansodan taisteluissa, mutta on restauroitu.
Riian kanavan kauneutta ruska-aikaan. Kaupungin kanavan puistot ovat osa Riian kauneutta, samoin kuin vanhaa kaupunkia ympäröivät bulevardit. Kohde valittiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1997. TAKAISIN MAAILMANPERINTÖKOHTEITA
|