Towerin linna, Lontoo

 

Towerin linna
Lontoo, Iso-Britannia

Lontoon Tower on ollut pelätty linnoitus ja vallan symboli menneinä vuosisatoina. Kuningas Wilhelm Valloittaja rakennutti puisen linnoituksen itselleen Thamesin rantaan vuonna 1066. Linnoituksen tarkoitus oli sekä suojella kuningasta levottomina aikoina, että osoittaa kuninkaan valta-asema mahdollisille kilpailijoille.

Vilhelm Valloittaja rakennutti 1066 Thamesin rannalle puusta massiivinen White Towerin eli Valkoisen tornin osoittamaan valta-asemaansa. Puinen torni korvattiin 11 vuotta myöhemmin kivisellä. Uusi torni rakennettiin normannien tyyliin. White Towerista syntyi ajan kuluessa vaikuttava mutta synkkämaineinen Towerin linna. Linnaa on laajennettu moneen otteeseen, mm. kuningas Rikhard Leijonamieli laajensi linnaa 1100-luvun lopulla ja 1200-luvun alussa.

Linnan alueella on suuri määrä korppeja, ja legendan mukaan Tower pysyy pystyssä ja säilyttää mahtiasemansa vain niin kauan, kuin korpit viihtyvät linnan alueella. Linnut eivät ole osoittaneet lähtemisen merkkejä, mutta linnassa asustavien korppien siivet on varmuuden vuoksi typistetty.


Mestaaja

Mestaaja

Linnan vankila ja sen piha ovat toimineet pelättynä teloituspaikkana 1100-luvulta lähtien. Kuninkaat ovat surmauttaneet vihollisiaan, kilpailijoitaan ja jopa perheenjäseniään linnan pihalla. Kuuluisin surmauttaja lienee kuningas Henrik VIII 1500-luvulla. Hän surmautti lukuisia vaimojaan eri syistä. Myös kuningatar Elisabeth I osoitti hallitsijoiden mielivaltaisuutta; hän vangitutti kuuluisan tutkimusmatkailija sir Walter Raleighin, koska tämä meni salaa naimisiin vastoin kuningattaren tahtoa.

Linnan osia ovat mm Traitors Gate (portti, jonka kautta vangit tuotiin linnaan), vankitorni Lanthorn Salt Tower (jossa voi edelleen nähdä vankien seinäkirjoituksia), sekä Jewel House, jossa säilytetään kruununjalokiviä. Englannin kuningashuoneen jalokivet kokivat tuhon 1600-luvulla, kun Oliver Cromwell sulatutti lähes kaikki kruunun aarteet. Jewel Towerissa säilytetään mm. 1660 valmistunutta Pyhän Edwardin kruunua, jota käytetään kruunajaisissa, ja Valtiokruunua, joka valmistui 1837 kuningatar Viktorian kruunajaisiin. Valtiokruunua käytetään parlamentin avajaisissa. Maailmankuulu Koh-I-Noor-timantti kiinnitettiin kuningatar Elisabethin kruunajaiskruunuun 1937.


Kohde valittiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1988. Perusteluina olivat kulttuuriset perustelut 2 ja 4.


TAKAISIN MAAILMANPERINTÖKOHTEITA
LÄNSI-EUROOPASSA -SIVULLE


Piirros: Master Clips -kokoelma

The image used herein was obtained
from IMSI's MasterClips Collection,
1895 Francisco Blvd. East, San Rafael,
CA 94901-5506, USA.