Verona
Verona Verona tunnetaan Romeo ja Julia -rakkaustarinan tapahtumapaikkana. Verona on valittu maailmanperintökohteeksi kaupungin erittäin hyvin säilyneen keskustan vuoksi.
Veronan keskustaa - huomaa Rooman vallan aikainen areena. Kaupunki on kehittynyt kahden tuhannen vuoden ajan, ja kaupungin keskustassa (Piazza Bra) on noin vuonna 100 rakennettu roomalainen areena. Areena säilyi melko hyvin vuoden 1183 suuressa maanjäristyksessä. Areenalle mahtuu 22 000 henkeä.
Kuvassa aukio Piazza delle Erben toinen pääty. Kaupunki kehittyi voimakkaasti 1100-1400 -luvuilla vahvojen sukujen (mm. Scaligerin suku) ollessa Veronan hallitsijoina. Kaupunkivaltioajalta Veronassa on runsaasti kaupunkia ympäröiviä muureja ja linnoituksia.
Veronan areena. Nykyään Verona on tullut kuuluisaksi oopperakaupunkina. Oopperoita esitetään antiikin aikaisella areenalla. Kohde valittiin maailmanperintökohteeksi vuonna 2000. Valintaperusteluna oli kulttuurinen perustelu. Valokuvat Maria ja Markku Ihonen, 2002
TAKAISIN MAAILMANPERINTÖKOHTEITA
|