Versaillesin palatsi
Versaillesin palatsi Versaillesin kylään rakennettiin Ranskan kuninkaiden metsästyslinna 1600-luvun alussa. 1600-luvun puolivälissä kuningas Ludvig XIV, Aurinkokuningas, halusi rakennuttaa linnan, jonne voisi vetäytyä hoveineen rahvaanomaisesta Pariisista. Ludvig XIV oli kuninkaan ehdottoman vallan kannattaja, hänen kuuluisa lauseensa olikin "Valtio olen minä". Versaillesin palatsista haluttiin rakentaa Euroopan keskipiste, ja tässä voidaan katsoa onnistutun, koska lukuisat kuuluisat linnat Euroopassa rakennettiin myöhemmin Versaillesia seuraten. Vanha linna jäi osaksi tulevaa valtavaa linnaa, ja siihen yhdistettiin kaksi suunnatonta siipirakennusta.
Kuninkaan hovi muutti Versaillesiin 1677, mutta loistosta huolimatta kaikki eivät olleet tyytyväisiä, sillä linnaan oli suunniteltu vain muutama käymälä koko suuren palveluskunnan tarpeita varten. Erityisen kuuluisa kohta rakennuksessa on 70 metriä pitkä peilisali, jossa on toisella seinällä suuret ikkunat puistoon, ja toisella seinällä vastaavilla kohdilla suuret peilit.
Versaillesin peilisali Ranskassa kansan nurina kuninkaiden yltäkylläistä elämäntapaa kohtaan kasvoi tulevina vuosikymmeninä. Kuningas Ludvig XVI ja puolisonsa Maria Antoinette hallitsivat maata Ranskan vallankumouksen aikaan. Kun kuninkaalle tuotiin kesällä 1789 viesti, että kansa kapinoi, koska heillä ei ole leipää, kuningatar vastasi: "No sittenhän heidän tulee syödä leivoksia!". Kun väkijoukot valtasivat Pariisissa Bastiljin 14.7. kuningas kirjoitti päiväkirjaansa "Tänään ei mitään". Lokakuun kuudes vallattiin myös Versailles, ja kuningaspari joutui mestauslavalle. Versailles oli hylättynä jonkin aikaa. Preussin kuninkaan lyötyä Ranskan 1871 sodassa, hän kruunautti itsensä Versaillesin peilisalissa. Tässä salissa allekirjoitettiin myös ensimmäisen maailmansodan päättänyt rauhansopimus. Kohde valittiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1979. Valintaperusteluina olivat kulttuuriset perustelut 1, 2, 4. TAKAISIN MAAILMANPERINTÖKOHTEITA
|