City-seurakunnat

 

Vuoden 1995 jälkeen on syntynyt monia uusia seurakuntia. Monet ottivat käyttöönsä "city-seurakunta" -käsitteen. Suurin osa näistä seurakunnista on helluntailiikkeen taustan omaavia.

Luterilaiselta pohjalta on syntynyt Palatsiseurakunnan jälkeen kaksi uutta luterilaista yhteisöä. Jyväskylässä Keljon seurakunnassa kokoontuu luterilainen karismaattinen yhteisö ja samoin Helsingissa lähinnä Paavalin seurakunnan alueella nimellä "Verkosto". Molemmat ovat itsenäisisä yhteisöjä, mutta luterilaisen kirkon rakenteen sisällä.

Palatsiseurakunnan toiminta perustuu kotiryhmiin. Kotiryhmässä on 6-12 henkilöä ja sitä vetävät seurakunnan asettamat paimen ja häntä auttava apupaimen. Apupaimen johtaa myöhemmin sitten omaa ryhmäänsä. Paimenien ohjaamisesta vastaa paimenien paimen. Kotiryhmä jakaantuu, kun sen koko ylittää 12-15 henkilöä.

City-seurakunta -käsitteellä on haluttu ilmaista sitä, että seurakunnan suunnan tulee olla yhä enemmän keskelle ihmisten elämää. Palatsiseurakunnan jälkeen vapaiden suuntien uudet seurakunnat alkoivat käyttää samaa termiä.

 

Joensuun City-seurakunta

City-seurakunnat yleensä vuokraavat tilansa, eivätkä rakenna
omia temppeleitä. Kuva Joensuusta.

 

 

LINKIT ULKOPUOLELLE

Palatsiseurakunta - seurakunnan oma sivu.

 

TAKAISIN VAPAAT SUUNNAT -SIVULLE

 

_________________________

Kotiryhmään kuulumisen kautta uudet uskoontulleet löytävät heti oman paikkansa Palatsiseurakunnassa. Kotiryhmän ensisijainen tehtävä on olla jäseniensä hengellinen kasvupaikka. Rukous, armolahjojen kautta palveleminen, opetus ja inhimillinen kohtaaminen ovat kotiryhmien ydinasioita. Keskeisenä tavoitteena on myös omien lahjojen, armolahjojen ja palvelutehtävien löytäminen. Ryhmä voi näkynsä mukaisesti vaikka lähteä liikkeelle ja evankelioida ihmisiä. Jokaisella kotiryhmällä on ns. palveluviikkovuoronsa Palatsilla, jolloin se auttaa kulloinkin ajankohtaisten tehtävien hoitamisessa (tilojen järjestely ja siistiminen, kirjeiden postitus jne).

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TAKAISIN VAPAAT SUUNNAT -SIVULLE