|
Jukka, Vapaakirkon nuori aikuinen, kertoo
Hengellisessä tilaisuudessa Näin ympärilläni ylöspäin kohotettuja käsiä, ja ihmiset lauloivat Jumalalle ylistyslauluja. En ymmärtänyt näkemääni, mutta tunsin oloni hyväksi. Kuitenkin samanaikaisesti päässäni pyöri ajatus "Älä usko tähän, se on pelkää soopaa". Halusin itsekin nostaa käteni ja yrittää laulaa minulle ennestään vieraita lauluja. Puhuja puhui Jeesuksesta ja Hänen rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan. Kuuntelin ja ihmettelin. Tilaisuuden loppupuolella puhuja kysyi: "Onko täällä joku, joka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle". Isäni kääntyi puoleeni ja kysyi, että haluaisinko mennä hänen kanssaan juttelemaan puhujan luokse. Sanoin isälle, että en ole valmis ja lähden kotiin etukäteen. Uskoontulo Yritin lähteä kävelemään, mutta jalkani eivät totelleet aivojeni käskyä. Silmänräpäyksessä lysähdin lattialle polvilleni ja aloin itkeä hillittömästi. Itkuni seasta sain sanottua haluavani eteen. Isäni ja joku muu tarttui käsistäni ja veivät minut puhujan luo. Rukoilin perässä ns. syntisen rukouksen: tunnustin syntini ja halusin antaa elämäni Jeesukselle ja seurata Häntä. Sitä mukaa, kun etenin rukouksessa, tunsin jotain lähtevän minusta ja uutta tuli sisään. Tunsin oloni erittäin levolliseksi. Jälkikäteen kavereiden kanssa jutellessa sanoin, ettei nousuhumalan paras vaihe ole mitään verrattuna siihen, kun tuntee Pyhän Hengen läsnäolon sisimmässään. Raamattukoulu ja uskon syveneminen Elämässäni tapahtuneen muutoksen myötä muutamat kaverinikin päätyivät samaan ratkaisuun. Hekin antoivat elämänsä Jeesuksen hallintaan. Lähdin opiskelemaan raamattukouluun. Näen siellä eri kirkkokunnista olevia nuoria, joita yhdisti sama usko Jeesukseen. Sain käytännön kokemusta evankelioinnista aktiomatkoilla ja käsitykseni Jumalasta muuttui. Löysin Jumalan rakastavana ja Taivaan Isänä. Nuorisotyöntekijänä Uskoontuloni tapahtui vuonna 1986. Sitä ennen uskon asiat olivat minua huvittaneet enkä ollut niistä kiinnostunut. Ennen uskoontuloani en tajunnut, että Jumalaan voi muodostua elävä suhde. Tänään toimin seurakunnan työntekijänä nuorison parissa. On mielenkiintoista ja haastavaa seurata edelleen Jeesusta. Kiteytän nyt-hetken näihin seuraaviin laulun sanoihin: "Huomisesta en mä tiedä. Esirippu eteen jää. Minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää".
Tehtävät
_________________________ Aktiotyössä esimerkiksi kierretään aktiobusseilla ympäri Suomea ja ollaan paikallisten seurakuntien apuna. Aktioryhmä laulaa, todistaa uskostaan ja esittää draamoja toreilla, kauppakeskuksissa, seurakunnissa ja kaikkialla, missä vain on paljon ihmisiä. Joskus aktiotyössä osallistutaan rock-festareiden saapas-toimintaan. Aktiotyössä pidetään usein myös teebussia.
|