Tiina, Vapaakirkon nuori, kertoo

 

      Uskoontulo

Miten tulin uskoon? Ja onko elämää uskoontulon jälkeen?

Tulin uskoon noin kymmenvuotiaana, jolloin tein tietoisen ratkaisun seurata Jeesusta. Käytännössä vain päätin uskoa Jeesukseen ja siihen, että hän sovitti syntini ja koko maailman synnit kuolemalla ristiinnaulittuna. Uskoontulemiseen liittyy myös se, että meidän täytyy tunnustaa uskomme ihmisten edessä. En tätä aluksi käsittänyt, mutta nykyään, jos joku kysyy minulta, en voi kieltää uskoani. Lukiossa läheisimmät luokkakaverini tietävät uskostani.


      Elämä uskossa

Uskovana eläminen oli aivan erilaista, kuin mitä aiemmin olin kuvitellut. Sain rukousvastauksia ja armolahjoja, ja sain kokea Jumalan todella suoraa johdatusta elämän eri tilanteissa. Kaikkein parasta oli kuitenkin se, että sain elää lähellä Jumalaa, ja Pyhän Hengen täyttämää elämää. Tällä tarkoitan sitä, että Jumala johdatti elämääni Pyhän Henkensä kautta. Minun ei esimerkiksi tarvinnut tehdä valintoja luottaen vain omaan valintakykyyni. Joskus taas Jumala Pyhän Henkensä kautta kehoitti rukoilemaan jonkun ihmisen puolesta tai rohkaisemaan häntä. En ollut yksin - Jumala oli aina kanssani.

Aloin janota Jumalaa niin paljon, että minun täytyi rukoilla paljon ja viettää aikaa kahden Jumalan kanssa. Asenteeni Raamattuun muuttui ajan myötä. Aiemmin olin pitänyt Raamattua ikävystyttävänä kirjana, mutta nyt ahmin sitä kuin nälkäinen hevonen heinää, tai niin kuin dekkareista kiinnostunut ahmii dekkareita. Jumala alkoi myös käyttää armolahjojani, kuten profetian lahjaa seurakunnan ja muiden uskovien ihmisten rakennuksesksi, sekä evankelioimisen armolahjaani aktioiden yhteydessä. Se oli todella hienoa.


      Aktiotyössä ja festareilla

Viime kesänä osallistuin Helluntaiseurakunnan ja Vapaakirkon yhdessä järjestämään Joosua-aktioon, johon osallistui yhteensä noin 150 nuorta. Kiersimme actiobusseilla ympäri Suomea ja olimme paikallisten seurakuntien vieraina. Lauloimme, todistimme uskostamme ja esitimme draamoja toreilla, seurakunnissa ja kaikkialla, missä vain oli paljon ihmisiä. Osallistuimme myös Ruoveden Noitarock-festareihin saapasryhmänä, ja pidimme siellä teebussia. Aktion aikana sain nähdä monien eri ikäisten ihmisten antavan elämänsä Jeesukselle. Koimme hengellisesti myös voimakasta Pyhän Hengen läsnäoloa ja nautimme uskovien keskinäisestä yhteydestä, jossa jokaista rakastetaan. Aktio antoi paljon myös suhteessani Jumalaan.


      Nuortenillat

Käyn jokseenkin aktiivisesti Vapaakirkon ja Helluntaiseurakunnan nuortenilloissa. Seurakunta ja uskovat ystävät ovat minulle hyvin tärkeitä. Nuortenilloissa ylistetään Jumalaa, rukoillaan, kuullaan todistuksia ja opetusta Raamatusta, ja pidetään myös hauskaa yhdessä. Se on tärkeä osa elämääni.


      Mitä usko antaa?

Jos haluaisin luopua uskostani, voisin tietysti tehdä sen. Siinä ei kuitenkaan olisi mitään järkeä, koska oman kokemukseni mukaan Jeesuksen kanssa eläminen on paljon hienompaa. En ainoastaan usko jonkin opin mukaisesti, vaan olen ystävystynyt Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Hän on paras ystäväni. Alkoholi, huumeet tai seksi eivät koskaan voisi tuoda minulle sitä iloa, jota koen Jeesuksen kanssa. Jos Jeesus puuttuisi elämästäni, minulta puuttuisi kaikkein tärkein asia elämässä. Alkoholi antoi minulle vain hetkellisen helpotuksen ja aamulla päänsäryn, mutta todellinen apu ja ilo tulee Jumalalta.


      Aarre

Jeesus vertasi taivasten valtakuntakuntaa peltoon kätkettyyn aarteeseen, mutta nyt haluaisin verrata siihen myös Jumalan rakkautta ja hänen tuntemistaan.

"Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon"
          Matt 13:44.
Mies luopui kaikesta, jotta pystyisi ostamaan aarteen. Aarre oli hänelle paljon arvokkaampi, kuin kaiiki mitä hän oli ennen omistanut. Asian ydin on se, että peltoon kätketty aarre on niin arvokas asia, että sen saadakseen voisi myydä kaiken, eikä sen rinnalla silti menettäisi mitään. Jeesukseen uskovana eläminen on parasta elämänlaatua, mitä olen nähnyt tai kuullut kenenkään viettävän. En kaipaa mitään muuta niin paljon, kuin että Jumala yhä uudelleen ja uudelleen täyttää minut Pyhällä Hengellään, ja saan tuntea hänen läsnäolonsa."


Tehtävät

  1. Miten Tiina tuli uskoon?
  2. Miten Tiinan asenne Raamattuun muuttui?
  3. Mikä oli Joosua-aktio?
  4. Mitä tapahtuu Vapaakirkon ja Helluntaiseurakunnan nuortenilloissa?
  5. Miksi Tiina ei halua luopua uskosta?
  6. Pohdi, onko Tiinan kertomus tunnevaltainen vai onko kertomuksessa vain vähän tunteiden kuvailua?

  7.  

    TAKAISIN VAPAAKIRKKO-SIVULLE

    TAKAISIN VAPAAT SUUNNAT -SIVULLE